Tapio Kalevi Lehtimäki syntyi vuonna 1964. Hänen ensimmäinen kuvaamataiteellisesti merkittävä teoksensa lienee vuoteen 1966 ajoittuva fresko. Väriliiduilla tapetille loihdittu alkuperäistyö kohtasi ankaraa kritiikkiä eikä mestariteoksesta ole jäljellä kuin spaklattu seinäpinta.

Lehtimäen kirjallisen uran ensi huipentuma puolestaan valaisi maailman Otsolahdentien päiväkodissa vuonna 1969, jossa hänen varhaiskypsä anatomian tuntemuksensa herätti huomiota. Ennen ilmaisuvälineiden takavarikoimista, poika ehti tekstata tikkukirjaimin paperilleen niin ihailtavan määrän aiheeseen liittyvää termistöä, että hoitohenkilökunnan oli pakko varmistaa illalla pojan äidiltä: "Osaako tuo teidän Tapio todella jo lukea ja kirjoittaa?".

Kahdeksanteentoista syntymäpäiväänsä mennessä nuori mestari oli saavuttanut vankkumattoman aseman pihanaapureiden ja sukulaistätien silmissä. Täysikäisen Lehtimäen oli lopulta annettava julistus, jossa hän kieltäytyi kategorisesti valmistamasta enää ikinä, koskaan, kenellekään ilmaista syntymäpäivä-, valmistujais- saati muutakaan onnittelukorttia. Julma taiteilija lukitsi pyyteettämän alter egonsa kellariin ja nielaisi avaimen. Tapio Lehtimäen ilmaisun kaupallistuminen oli alkanut.

Vuonna 1984 sotaväestä kotiutettu Lehtimäki hyväksyttiin Raton riveihin. Rakennustekniikan opistossa reservin kaartilainen oppi isometrisen militääriprojektion ohella, ettei perspektiivi ollutkaan synonyymi rumalle sanalle päiväkotilaisen akvarellipaperissa, vaan tapa ilmaista syvyysvaikutelmaa. Piirtäjäkoulussa mielen muotopuolet visiot pakotettiin ymmärrettäviksi kuvioiksi apuruudukoiden armottomassa syleilyssä ja läpipiirtämisen arvokas taito jalostettiin puhtaaksipiirtämiseksi valopöydällä.

Valmistuttuaan rakennuspiirtäjäksi vuonna 1985 Lehtimäki aloitti atk-opinnot. Vuotta myöhemmin datanomiharjoittelijan virkaflanellipaitaan sonnustautunut piirtäjä keksi Pahkasika-lehdestä ilmoituksen, joka haki avustajia otsikolla: Osaatko piirtää - sujuvatko yhdyssanat? Ilmeisesti kumpaakaan taidoista ei edellytetty, sillä Tapio Lehtimäki toimi proosallisen päivätyönsä ohella 14 vuotta jalon sorkkaeläimen avustajana, kunnes lehti lopulta lahdattiin joulukinkuksi vuonna 2000. Pahkasiasta jälkeen jääneitä tähdepaloja on muutamaan otteeseen lämmitetty nostalgiasyistä rahvaan suureksi riemastukseksi. Lienee turha todeta, että itsekritiikitön Lehtimäki on osallistunut joka ikiseen kyseisistä viihdejournalistisista bakkanaaleista.

Huumorilehden levikin hiipuessa 1990-luvulla Lehtimäen kirjallisia ja kuvaamataiteellisia laakereita niittänyt taiteilijaminä vetäytyi julkisuuden viiltävästä valokeilasta haamupiirtäjien nimettömään hämärään. Käyttötaiteen hengetär töristi kuitenkin jälleen kutsuvasti pasuunaansa vuonna 1999, kun Lehtimäki osallistui Mikrobitin piirustuskilpailuun. Ylivertaisella ammattitaidollaan ja vuosien karaisemalla rutiinilla 35-vuotias pahkasikaveteraani kohosi viiden parhaan joukkoon keski-iältään 13-vuotiaiden osallistujien keskuudesta. Palkinto meni sivu suun, mutta Mikrobitti värväsi hänet silti kuvittajakseen joko epähuomiossa tai toimituksen lomakiireessä.

Vuosina 2002, 2003 ja 2004 Tapio Lehtimäelle suotiin ansaitsematon kunnia taiteilijan lausuntoon mielestään parhaille töille Yves Rocher Finlande Oy:n ja 4H-liiton järjestämissä koululaisten valtakunnallisissa piirustuskilpailuissa.

Viimein yleisön pitkä odotus palkittiin ja Lehtimäki saneerattiin Sanomilta yksitoista vuotta kestäneen palveluksen jälkeen. Syrjäytynyt taiteilija kirjoittautui Metropolian ammattikorkeakouluun vaivautumatta edes pyyhkimään kenkälankkiviirua housunpersauksistaan. Kelvottomasta taiteilijasta kuoriutui tietotekniikkainsinööri helmikuussa 2013. Saman vuoden lopulla Skrolli-lehti haali vastavalmistuneen kehäraakin hetkeksi palvelukseensa.

Eräässä uransa lukuisista aallonpohjista, vuonna 2014, taiteilija kuvitti ensimmäistä kertaa elämässään oikean kirjan: Jarmo Östermanin "Koirakokin parhaat reseptit" sekä sen jatko-osan "Koirakokin parhaat keksit ja herkut". Elukkaparat. Täytyykö tästä kertoa enempää?

Vuonna 2015 Lehtimäkeä pyydettiin asettamaan töitään Pahkasian 40-vuotissarjakuvanäyttelyyn Rööperin taidesalongissa. Sarjakuva-aihioita maestro ehti vuosien varrella tarjota Banana Pressille runsaan kourallisen, mutta vain kaksi arkkia niistä julkaistiin. Taiteilijan muu ilmaisu oli kuitenkin niin epämääräistä, että myös se tulkittiin sarjakuvaksi – ei sitä herraparatkoon kuvaamataiteeksikaan voitu lukea – ja niin tie näyttelyyn oli silattu ontologisella väärinkäsityksellä.

Näyttelyn jälkeistä jyrkkenevää ammatillista alamäkeä lasketellessaan herkkä taiteilija alkoi kirjoittaa ja kuvittaa omatekoista satukirjaansa. Piankos semmoinen tekijämieheltä luonnistui. Kuudessa vuodessa kasaan rusikoidun oppaan julkaisi vuonna 2022 Lehtimäen oma kustannusyhtiö . Kukapa muukaan sitä olisi tehnyt.